"Loading..."

Kapteenin lokikirja

image

Matkalla sukupuuttoonko?

Näinä aikoina kun antarktikselle syntyy sinisiä järviä, vuodenajat ympäri maailmaa outonee päivä päivältä, ihmiset äänestävät ihmisarvoista piittaamatonta miestä yhden suurimman maan presidentiksi ja ihmisten väliset tuloerot ja elinolosuhteiden laadun ero vaan kasvaa ja kasvaa, en voinut olla kirjoittamatta laulua nimeltä ”Puttonen matkalla sukupuuttoon”.

Olen nykypäivänä hyvinkin positiivinen ja optimistinen ihminen, ja uskon ihmisten hyvyyteen ja kollektiiviseen kauneuden ja rakkauden värähtelytaajuuden omaksumiseen, mutta meitä on vaan kerinnyt syntyä yhtäkkiä niin paljon. Minä olen yksi niistä monista, ja tiedän olevani aivan yhtä douchebag kuin kaikki muutkin maapalloa överikuluttavat solunjakajasukulaiseni.

Jos ajattelisin maapallon parasta, en matkustelisi ollenkaan, tai ainakin tekisin sen fillarilla tai jalkaisin. En myöskään ostaisi muoviin pakattuja tuotteita, niin kuin edelleen teen vaikka tiedän sen olevan aivan päin helvettiä, enkä hurauttaisi omalla Volvo 740 vm -87 autollani 350km päähän keikalle, jotta saisin rahaa ostaa lisää niitä muovipakkauksia jotka sisältävät luomuvalmisteisia sinapinsiemeniä.
Arkinen elämä rakkaan Louvre – aluksenikaan kanssa ei olisi mahdollista aavalla merellä, vaan jäisin satamaan jotta en saastuttaisi ja tuhoaisi niin ihania bioversiteetille välttämättömiä meren pikku pelastusjoukkoja jotka pitävät minut hengissä. En tekisi mitään näistä, jos toimisin niin kuin haluaisin itselleni toimittavan… jos olisin maapallo.

Minun on vaan niin helvetin vaikea asettua maapallon saappaisiin, koska ensinnäkin maapallolla ei ole jalkoja, ja Tellus on muutenkin aivan eri muotoinen ja isompi elävä organismi kuin minä, Kapteeni Puttonen.

Maapallo on isompi ja erilainen silmällä katsottuna, mutta sisältä, geometrisesti ja universaalisti ajateltuna aivan samanlainen elävä asia. Maapallolla on oma iho, eri lämpötiloja eri alueella kehoaan, kuuma ja sykkivä ydin ja se elää ja hengittää monella eri tavalla, aivan niin kuin ihminenkin. Miksi siis kohtelen kaukaista, mutta niin läheistä sukulaistani heittämällä sitä kaiken maailman ihmisaivojen kehittelemällä paskalla mitä rakas ystäväni ei pysty mitenkään käsittelemään, tai ainakin käsittelyprosessiin menee niin kauan, että ystäväni jättää minut ja koko rotuni oman onnemme nojaan suurien aaltojen ja pölypilvien alle…miksi en siis?

”No siks että…” Ja tästä lähtisi niin pitkä monologi selityksiä selitysten perään, että maapallo ehtisi aloittaa uuden jääkauden jollei joku minua keskeyttäisin tai rakas ystäväni korjaisi minua sivuun tarpeeksi vanhennuttuani, selitystä lopettamatta.

Tottakai rakkaan ystävämme Telluksen hyvinvointia on vaikea ylläpitää, kun aina joku kuitenkin laittaa taas uuden tehtaan pystyyn ja markkinatalous on jo sinetöinyt ainakin osan (köyhimpien) meidän kohtalon ja jnejne…voisin jatkaa toteamista ja omien tekojeni selittelyä elämäni loppuu asti. Mutta en tee sitä!

Sillä mitä sanon tai totean ei ole mitään merkitystä sinulle, minulle tahi saatikka sitten maapallolle. Ainut millä on merkitys, on sillä mitä teen:

Muuttamalla pikkuhiljaa elämääni niin, että elän tietenkin itseni, mutta myös toisten parhaaksi. Niin että jokaisella olisi osa siitä mitä minulla on. Jakaisin sen mitä jaettavissa on, kuitenkaan menemättä älyttömyyden puolelle jolloin itse alan kärsiä. Jos kärsin itse, miten voisin elää toisten parhaaksi? Minusta tulisi taakka…siis joten maltilla, niin kuin kaikkea tällä maapallolla, rakkaan ystävämme hellässä huomassa.

Kukaan ei tule tekemään arjen pieniä muutoksia yhteisen hyvän puolesta puolestani, vaan sen duunin saan tehdä aivan itse. Mutta se duuni ei ole millään tavalla raskasta tai vittumaista, sillä tämä on kaikkien, siis myös itseni parhaaksi…olenhan kuitenkin myös hyvin itsekäs, olenhan ihminen!

Ystäviä ei mitata rahassa, mutta tällä hetkellä ihanaa ystävääni maapalloa mitataan rahassa enemmän kuin koskaan. Hänen keuhkojaan, eli metsiään revitään paskaksi tälläkin hetkellä massin kiilto silmissä ja miljoona muutakin paskaprojektia on käynnissä maapallon elinkelvottomaksi asettamisen puolesta.

Nämä kaikki meneillään olevat tapahtumat ovat varmasti näyttäytyneet fläppitaululla ekonomistin laatimina käppyröinä suorastaan nerokkaina, mutta syyttää ei voi pelkästään jotain ihmisjoukkoa, vaan vastuussa on jokainen meistä. Se, mitä valintoja teen sen jälkeen kun aamulla silmäni avaan, rakentaa seuraavien sukupolvien aamut. Se, tuleeko jälkeläisemme nauttimaan aamiaispöydissään savea vaiko jotain ravitsevampaa, riippuu minusta ja sinusta. Ei maapallosta. Maapallo toimii ja putsaa itse itsensä joka tapauksessa ajan kanssa, mutta kuulummeko me siivousprosessiin osana roskaa vai siivousapulaisina?

Toivottavasti Telluksen pikku apureina. Ahkerina työmyyrinä yhteisen ja paremman huomisen puolesta.

Toivottavasti meidän moninaisen upean ihmisrotumme loru ei kuitenkaan vielä hetkeen loppuisi. Olemmehan kaikesta huolimatta parhaimmillamme aivan helvetin siistiä, rakastettavaa ja päällikköjengiä!!!
Pelastustyön iloa rakkaat nisäkäsystäväni!
Rakkaudella,

Kapteeni Puttonen

 

Säähavainnot: aika myräkkää näköjään tänään